Kaivuri on viety viikkojen uurastuksen jälkeen takaisin omistajalleen, ja nyt on tarkoitus pärjätä tästä eteenpäin vanhan kunnon David Brownin voimin.
Hetken aikaa oli hyviä ompeluilmoja tarjolla. Tartuin tarjoukseen - ja ompelin.
Pian ekaluokkaansa aloitteleva typykkä on venynyt vuodessa hurjasti lisäpituutta, ja tuo venähdys näkyy myös hihojen mitassa. Koon 122 vaatteet ovat varsin sopivia nyt. Royal-tuotteelta tilattu retrohtava joustis muuttui syyskylmien huppariksi Ottobren uusimmasta numerosta löytyneellä kivalla kaavalla.
Huppu menee edestä hyvän matkaa päällekkäin.
Ystävän pojatkin saavat jossain vaiheessa vaatekaappiinsa täydennystä.
Keskeneräistä vielä on... odotellaan Royal-tuotteen tilauksen saapumista, jotta saadaan valmista aikaan! Body tarvitsee siitä paketista resorit, ja haalarihousuihin odotellaan vetskaria.
Nämä kaksi sain kuitenkin valmiiksi asti kotivaroilla. Kankaan pituuden kanssa tosin meni molemmissa niin tiukille, että piti kehitellä vippaskonsteja. Ruskeaan paitaan se konsti oli tavallista pitemmät hiharesorit, harmaaseen poikkikaitale toisesta kankaasta, ja jotta se jotenkin sulautuisi muuhun paitaan, lisäsin tilkusta applikoinnin. Tietysti tähden. Pitäisikin joskus koota lista kaikista sellaisista konsteista, joilla saa vähästä kankaasta tehdyksi kokonaisen vaatteen. Sauma outoon paikkaan, lisäpalanen toisesta kankaasta, valehihat jne. Peitetikistäkin oli taas iloa paitsi helmakäänteessä, myös koristetikkauksisa.
Tämän aurinkotopin olen ommellut jo hyvän aikaa sitten, mutta sen kehittely on vähän kesken. Alunperin ajattelin tehdä helteille sellaisen topin, joka on riittävän läpinäkymätön, mutta kuitenkin vaalea, jotta aurinko ei kuumentaisi sitä niin kovasti. Noihin kahteen haasteeseen vastaa parhaiten joustofrotee. Tämä ihanan aurinkoinen kangas on Verson puodista keväällä tilattu.
Tällaisen kaavoitin. Takaa tämä kuitenkin vielä pussittaa, joten muokattavaa riittää. Toisena totesin, etten osaa pitää näin värikästä vaatetta. Kaava jää käyttöön, mutta toppi ei.
Tämä löytynee kaupasta, kunhan saan sitä kehiteltyä toivomaani suuntaan.
Entäs ulkona sitten. Sielläkin alkoi taas ilma lämmetä, joten viedäänpäs ajatukset takaisin seinien toiselle puolelle. Etupihalle raivaamani istutusalue näyttää nyt tältä:
Se reunustettiin suurilla kivillä, ja rikkaruohot aion taltuttaa sanomalehdillä. Urakka piti kuitenkin keskeyttää, sillä tuuli kuivattaa lehdet melkoisen nopeasti, ja koska päälle ei vielä ole saatavilla multaa, saa lehtiä keräillä pitkin pihoja päivittäin. Hiekkaa kävin päälle kottikärryllisen viemässä painon virkaa hoitamaan, mutta niitä kärryllisiä pitäisi olla vähintään viisi, jotta paino olisi riittävä.
Tuota aluetta reunustettiin sateessa, ja sainpa yhden kuraisen hyökyaallonkin päälleni, kun kivi molskahti vetiseen maahan traktorin peräkuormaajasta, ja minä satuin olemaan roiskeiden tulilinjalla. Ympärillä olevat jäljet ovat vielä pientä verrattuna siihen, kuinka paljon tuo märimmillään upotti. Nyt on taas onneksi kuivempaa.
Ja koska ulkona on kuivaa ja lämmintä, palaa mieli ulos. En voinut vastustaa houkutusta tuoda etupihalle jo vähän vihreää.
Talon edustalle kasattu pikkupengerrys on tehty niin valmiiksi kuin sen voi tässä vaiheessa tehdä, ja jotta lapsetkin oppisivat pikkuhiljaa pitämään tuota ylempää osaa istutusalueena kulkureitin sijaan, istutin siihen ikään kuin hienovaraiseksi vihjeeksi ensimmäiset kuivan paikan kasvit.
Maksaruohoja, hopeahärkkiä, sammalleimua, ketoneilikkaa ja verikurjenpolvia. Kaikki kotoisin siirtolapuutarhasta. Kaivurilla nostettiin istutusalueen keskellekin muutama isompi kivi koristeeksi.
Sotkin istutuskohtiin hitusen säkkimultaa hiekan sekaan, mutta koska istutukset on tehty eilen, ovat ne vielä ahkeran kastelun kohteina, ja näyttävät siksi kenties todellista multaisemmilta.
Nuo väliaikaiskivet eivät ole edes ihan niin hienovarainen vihje oikeasta kulkusuunnasta, vaan jopa määräys!
Ihanaa oli päästä edes hitusen maistamaan sitä pihanteon parasta antia - istutusten suunnittelua ja toteuttamista! Siihenhän tämä koko kesän jatkunut kivien raahaaminen pohjimmiltaan tähtää. Ja paljon niitä on raahattukin. Pihan ulkopuolellekin on muilutettu jo iso kivikasa, josta kuvassa näkyy vain huippua. Sieltä sitä materiaalia haetaan, jos pihasta sattuu loppumaan (niin tuskin käy).
Talon arkikuisti-päätyyn, jonne myös lasten retkikivi tuupattiin, varataan paikkaa oleskelulle. Grillille ja kaapelikelapöydälle. Kivet näyttävät nyrkin kokosilta, mutta ovat kuitenkin traktorilla siirreltävän kokoisia. Joskus sitten, kun piha kasvaa aikuiseksi, kivet jäävät taustalle, ja niiden edessä kasvaa syreeniä ja kenties idänvirpiangervoa. Viimeksi mainitulle maan laatu sopisi sellaisenaan, syreenejä varten täytyy hiukan parannella. Taustalle kuitenkin tulee jonkinlaista vapaasti kasvavaa aidannetta, ja kivien tehtävä on toimia lähinnä viimeisenä varoituksena puskassa lymyäville, sillä kivien takana on reilu lasku lähemmäs maan keskipistettä.
Ei, siellä ei tosiaankaan kasva vielä mitään kastelua vaativaa. Letku on siinä kaivurin pesun jäljiltä. Pesua se kaipasikin täällä savessa viikkoja kynnettyään.
Viimeisenä työnään herra tahi rouva Hitachi (miten minusta tuntuu, että sellaiset on miespuolisia) siirteli pihastamme ne kaikkein suurimmat kivet siistiin riviin. Lapset rakastavat tätä kivikiipeilyrataa kovasti, mutta minä ajattelin pilata heiltä sen ilon istuttamalla reunoille rehuja. No voihan kivien päällä sittenkin kulkea, mutta tippuminen on kielletty.
Tämän kokoluokan pihoihin on turha tehdä kovin tarkkoja suunnitelmia, sillä yllätyksiä tulee kuitenkin. Ainakin kivet ja korkeuserot edesauttavat tätä suunnitelmien sotkeutumista. Niinpä tähän kaivon lähelle, pengerrykseksi kaavailtuun kohtaan ei tullutkaan pengerrystä, vaan kivirivi. Koska paikka on todella kostea (tontilla on lähteitä), jonnekin tuonne siirretään ne kaikki tontilta kerätyt luonnonsaniaiset. Muutenkin ajattelin istutella tuonne luonnonkasveja, mitä kaikkea sitten keksinkin. Nähtäväksi jää.
Ostinpa muuten siskon kanssa kaupungilla humputellessani söpön puulaatikon. Tämä oli Honkkarissa puutarhapuolella myynnissä monen sisaruksensa kanssa, ja hintalapussa luki "aito vanha". Epäilen suuresti! Kaunotar se kuitenkin on.
Samaisella reissulla löytyi kirpparilta pussilakana, joka ei ole kauan pussilakana. Ja koska kokoa on tosiaan niinkin paljon, tulee tästä epäilemättä mekkoja paitsi omille plikoille, myös myyntiin, viimeistään sitten lähempänä joulua.
Ps. käytiin kokeilemassa esikoisen kanssa tänään jotain aivan uutta!
Jos tästä uhkaa tulla ihan oikea harrastus, on varmaan ryhdyttävä suunnittelemaan seuraavaksi tallivaatteita. Mahtaakohan jostain löytyä valmiina ratsastushousujen kaavoja?