Horsmat ja muut aristokraattiset pihakasviksemme ovat saaneet ilokseen ison annoksen vettä lähipäivinä. Tiistaina vietimme puolison kanssa oikeaa puutarhalomaa, kun lapset olivat aamusta iltamyöhäiseen isovanhempiensa hoivissa, ja me kaksi väänsimme pihalla (sateessa) kiviä ja multakokkareita oikeille paikoilleen.
Romanttista - varsinkin, kun toinen talsii maan pinnalla nokialaisissaan ja toinen istuu kaivurin kopissa kuulosuojaimet päässään. Eikä tämä oma työpanokseni ihan vastaa romantikon kuvaa puutarhan hoidosta; kokosin nimittäin (toivottavasti) vihoviimeisen kaatopaikkakuorman rakennusjätettä odottamaan poistumislupaa tontilta!
Lapsille löytyi maata myllätessä hieno retkikivi, jonka yläpuoli on lähes tasainen.
Se raahattiin tulevan grillipaikan lähelle, aivan kuten retkikiveksi nimetty murikka oli lapsuudenkodissanikin. Kumma, miten se olikin lapsena niin hienoa saada arkinen välipala ulos ja kipittää talon taakse retkikivelle sitä syömään. Retkikiven lisäksi meillä oli myös toinen tärkeä kivi, "nuppikivi". Se oli siirtolohkareen kokoinen, ja päällä oli pieni punainen metallinuppi. En edelleenkään oikeastaan tiedä, miksi siinä oli sellainen, mutta nimensä se sai tuon nupin mukaan.
Isoja kiviä löytyy tässä nykyelämässä joka mallissa ja värissä. Yksi suikulan muotoinen pääsi etupihan kivipengerryksen jatkeeksi, astinkiveksi. Portaiksikin tällaisia rakenteita taidetaan sanoa.
Kivi saa jatkoa toisista kivistä ja tietysti ylempänä myös oikeista puuportaista. Joskus. Nyt siellä on ihan oikeat trukkilavaportaat komeilemassa kuvan ylälaidassa.
Tällaistakin kiviräpellystä on etupihalle hikoiltu. Kuvassa ne näyttävät mitättömän pieniltä, mutta ovatpa ne kuitenkin jonkin kokoisia, kun suurimpien siirtämiseen piti jo huikata vahvempaa puolikasta apuun, kun itseltä loppuivat voimat kesken.
Ei se mikään kivitaideteos ole, melkein nolon näköinen varsinkin noin paljaana ollessaan, mutta alapuolelle on kuitenkin tulossa sorapeitteinen kävelytie läpi etupihan, ja yläpuolelle, talon etuseinustalle, tulee paahdetta kestäviä kasveja - ja kasvien väleihin muutamia isoja kiviä, tottakai.
Ensimmäinen keskelle pihaa suunniteltu istutusaluekin alkaa hahmottua. Pihlajien ja tuomien ympärille ei traktorilla tai kaivurilla ole ollut asiaa, joten eilen kävin ruokkoamassa alueen lapion ja haran avulla. Puiden juuria varoen siistin aluetta sen verran, että saan leviteltyä siihen kerroksen sanomalehtiä aikanaan maatuvaksi rikkaruohoesteeksi. Ja jotta istutusalueen muoto hahmottuisi paitsi minulle, myös puolisolle, kaivoin ympärille lapiolla rajoja mallaavan ojan.
Pieniä korkeuseroja on tarjolla tässäkin, kuten kuvasta näkyy.
Siispä multatoimitusta odotellessa! Säkkitavarana ei oikein huvita isompia eriä ostaa, vaikka kesän aikana säkkejäkin on tullut ostetuksi varmaan pian parikymmentä hätävaraksi. Ja on se kannattanutkin. Väliaikaiskasvatukset siirtolapuutarhassa ilahduttavat tätä noviisia suuresti, ja helpommat lajit ovat levinneet yhdestä tai kahdesta jakotaimesta varsinaisiksi ryppäiksi, joten saan pihalle kerralla isompia alueita samaa lajia. Se taas on tämän kokoisessa pihassa jo melko välttämättömyys, jos haluaa kukkien erottuvan massasta. Yksittäinen kukka kun hukkuu tuhansiin neliöihin melko totaalisesti, vaikka sattuisi olemaan suurikukkaisin mahdollinen pioni. Joka ei toki ole kuvassa, vaan pikkusydänhän siinä ilahduttaa herkällä kukinnallaan!
Sinkkisankon suojissa aloittelee kasvuaan erään puutarhasivuston kautta saamani ihana kiinankarhunköynnös, jonka kerrottuja vaaleanpunaisia kukkia ei kai kukaan voi väittää rikkaruohoiksi?
Köynnöksen "pään menoksi" on suunnitteilla kaariportti, jota pitkin se saa kesäisin kiipeillä niin ylös kuin jaksaa ja ehtii. Toivon todella, että saan tämän kaunokaisen pidetyksi hengissä! (kaari on ostettu tosimummojen luottokaupasta Clas Ohlsonilta)
Kaariportin molemmin puolin tulee kiviaitaa. Sitäkin on suunniteltu oikein tietokoneella... ;)
Toiselle puolelle jää paikoitusalue, suomeksi sanottuna sorapinta. Toinen puoli toimii kukkien kotina, ja kukkapenkin viereltä alkaa nurmikko. Tätä visiota suunnitellaan takapihalle, jonne teitä ei ole blogikuvissa vielä juuri vietykään!
No sieltä löytyy tietysti tallin takaa muutaman päivän ikäinen lehtikomposti, jollainen olisi pitänyt hankkia jo viimeistään vuosi sitten. Mieluiten jo rakennusaikana!
Ja löytyy sieltä elinvoimaisempaakin viherrystä. Kaariporttikierroksella satuin löytämään Kodin Terran puutarhaosastolle, jossa oli kaikki perennat -50% alkuperäisistä hinnoista. Mukaan lähti valkoinen kiinanpioni, valkoisia loistoleimuja jo omistamieni vaaleanpunaisten syysleimujen rinnalle, rönsyakankaalia ja maksaruohoja. Niin, ja viiruhelpiä. Kelapöydän raakileen takana ne lymyävät piilossa auringon paahteelta (jota ei muutenkaan ole kyllä riesaksi asti täällä päin lähiaikoina näkynyt) ja odottavat pääsyä maahan.
Tänään tuonne isänmaahan pääsi siirtolapuutarhan ensimmäinen poismuuttaja, maahumala, josta tuuppasin muutamia mättäitä tien varteen toivoen voimallista kasvua.
Koko tuo tienvarren kolmioon raahatun kiviröykkiön ympäristö saisi mieluusti peittyä maahumalan vihreän maton alle. Ojanpientareellakin sitä olisi huomattavasti mukavampi katsella kuin niitä horsman varsia. Turhan korkeita ovat, matalana nekin saattaisivat kelvata...
Ja ommellutkin olen vähän, silloin kun on satanut. Siskon tuoman valmismekon mukaan piirsin kaavat tällaiseen hellemekkoon, ja ompelin keltaisen version kiitokseksi alkukesän lastenhoitorupeamasta. Mekon puuvillaelastaanitrikoo ja joustopitsi ovat molemmat Eurokankaasta.
Tein piirtämistäni kaavoista ensiksi sovitusversion käyttäen niitä kankaita, mitä sattui kaapista löytymään.Tämän mekon löydät pian myyntipalstan puolelta. Koko on 36/38.
Yläetukappaleella on vaaleaa pitsikuvioista neulosta, jonka alla on tietysti myös trikoo. Trikoon väri on joku mummon alusmekon vaaleanruskea, hienommin sanottuna nude tai puuteri. Jossain valossa muistuttaa kyllä ihan rehellistä suomalaista beigeäkin.
Mutta eipä minulla muuta tällä kertaa ollutkaan. Taidan sotkea taas saappaat saveen, kun sadekin taukosi. Adios!