Olen tässä koko aamupäivän äkäillyt kuvien siirron ja yleensäkin koko tämän blogin toimimattomuuden kanssa, ja kun vihdoin annoin periksi (välissä kyllä mm. leikkasin hiukset yhdestä pikkupojan päästä, tein ulos nuotion ja paistoin lasten kanssa makkarat, pesin pyykkiä ja niin edelleen) ja päätin sujauttaa käsivarsineulatyynyn käteen ja mittanauhan kaulakoruksi, niin kas kummaa, kuvat ottivat ja latautuivat kertaheitolla blogiin joka ikinen! No nyt on kai sitten pakko kirjoittaa.
Ja se varsinainen asiahan oli, että parin vuoden ikäiset seinämme ovat saaneet taas neljä uutta reikää. Hyviä reikiä ovatkin, kun niissä pysyy pari naulakkoa, joiden kiinnittämistä on odoteltukin jo tovi! Tämä tuulikaapin naulakko sai samanlaisen maitomaalikäsittelyn kuin keittiön avohyllyt, mutta rajummilla kulutuksilla.
Ensiksi poistin kaikki maalit naulakosta, ja sitä ennen irrotin tietysti koukut. Ajattelin etsiä tilalle uudet, kun nuo alkuperäiset olivat niin pahasti ruosteessa ja siinä mintunvihreässä maalissa, ja yksi oli vääntynytkin, mutta myöhemmin oivalsin, että niistä saakin vielä varsin käyttökelpoista tavaraa, kun vain vähän muokkaa niitä!
Ensiksi upotin koukut maaleineen kaikkineen sitruunahappo-vesiliemeen, jonka luvattiin irrottavan ruostetta - ja maaliakin siinä samalla, sillä sehän oli ruosteen päällä. Kävi vain niin, että juhannus sotki suunnitelmia, ja pikainen mökillelähtö pisti minut hajamielisesti unohtamaan koukut vähän pitempään sitruunahappokylpyyn. Pari yötä myöhemmin, kun palasimme kotiin, koukut näyttivät liemessään kuin uusilta, mutta kun ne nosti kuiville, niihin ilmestyi heti paksu ruostekerros. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen vähän lyhytaikaisempia kokeiluja sen sitruunahapon kanssa! :D
![]()
Tämä siis tapahtui jo viime kesänä, melkein vuosi sitten. Ruosteen kuorruttamat koukut jäivät pyörimään siivouskaappiini (niin miksi sinne?) koko talveksi ja naulakko pyöri ongelmajätteenä kuistin nurkassa. Lähestyvä kevät kuitenkin herätti jälleen vanhan tutun mööpelinlaittokuumeen, ja niin tuo ressukka taas otettiin käsittelyyn. Ja kun mieluisia, vanhoihin reikiin sopivia koukkujakaan ei alkanyt löytyä, oli palattava alkuperäisiin. Ja hyvä niin!
Mattavalkoisella spraymaalilla ja pienellä hiekkapaperi-ruuvimeisselipahoinpitelyllä niistä tuli hienommat kuin arvasinkaan! Ja mikä parasta, en joutunut ostamaan uusia koukkuja, vaan sain vanhat vielä käyttöön. Vääntynyttä koukkua vääntelin pihdeillä niin paljon alkuperäiseen muotoonsa kuin uskalsin, ja tuollaisenaan se saa jo kelvata.
![]()
Mies mietti, millä propulla tuo naulakko kestää tuolla tulematta alas, kun ne perusluottoproppumme, krokotiilit, eivät ylety läpi paneelista ja levystä, ja lohduttelin, että ei niiden proppujen paljon tarvitse sitä ainoa kannatella, koska ei tuossa pidetä oikeita ulkovaatteita. Puoliso hiukan kyseenalaisti koko naulakon seinälle laiton järkevyyttä, kun kävi ilmi, ettei siihen saakaan ripustaa työtakkia, mistään lippiksistä nyt puhumattakaan. Vakuuttelut siitä, että kyllä elämässä tarvitaan koristeitakin, menivät läpi, ja siinä se naulakko nyt ihmettelee uutta ylennysasemaansa. Ja rouvan roosa takkihan on kuin koriste ainakin, joten sillä on lupa roikkua tuolla. ;)
Ja vieraille kerrottakoon, että eiköhän tuo naulakko teidän takit kestä, ei sen käyttöä tarvitse pelätä, enkä minäkään saa slaagia jos siinä joskus roikkuu sellainen takki, joka ei sovikaan sisustukseen. Ei tämä ihan niin vakavaa ole! :D
Toinen naulakko saatiin meidän kammarin seinälle. Se on viettänyt vuoden verran aikaansa ullakolla, ja nyt kun sille tuli tarvetta korujen pelastuspaikkana, se piti saada paikalleen samantien.
Meillä on nuo pienehköt loppakourat alkaneet himoita äidin vähiä koruja, ja niitä muutamia kertoja selviteltyäni ja todettuani osan korjauskelvottomiksi, aloin todella kaivata niille jotain korkeampaa sijaintia. Joskus aikaisemman kodin aikoihin löysin tämän naulakon, selvästi kotitekoisen, nettikirpparilta ja ostin heti. Kuvassa se näytti valkoiselta, mutta olikin tunkkaisen beige, ja maali oli kovaa ja kiiltävää. Uhh.
Purkillinen mattavalkoista jokapaikan spraymaalia päälle, ja naulakosta tuli oikea kaunotar. Annoin mennä ihan koukkuineen kaikkineen, ja sopivasti kuluttamalla siitä sitten tuli hyvinkin katu-uskottavan näköinen.
Nyt olen taas hetken tyytyväinen tähän reikämäärään. Muutamia toivoisin vielä ilmestyväksi, ainakin sille "suurin on rakkaus" -ikkunanpokalle, joka aikaisemmassa kodissamme koristi äidin ja isin kammaria. Kiinnikkeitäkin jäi vielä ylimääräisiä, joten ehkä onkin paras, ettei mies vielä palautakaan lainatalttaa naapuriin, vaan jatkaa kovertamista!
Jaetaanpa vielä yksi vinkki. Käytin nimittäin tuohon tuulikaapin naulakkoon paitsi vanhat ruosteiset koukut, myös ne ruosteiset ruuvit, joilla ne oli kiinnitetty. Niihin piti tietysti saada sama kuluneen valkoinen fiilis kuin koukkuihinkin, joten tökin ne styroxin palaseen ja suihkin maalilla. Styrox hiukan sulaa maalin vaikutuksesta, mutta ei kuitenkaan niin, että ruuvit siitä tippuisivat.
Kun sitten ruuveja kiinnittää paikalleen, jää meisselin käytöstä juuri sopiva kuluneisuus vastamaalattuihin ruuveihin, kun ei ole liian tarkka sen sohimisen kanssa.
Ja ihan pakko on vielä kertoa, että tämän postauksen tekeminen on ollut yhtä itsehillinnän intensiiviharjoitusta. Uskomatonta, miten voikin olla hankalaa! Yritin löytää hallintapuolelta tietoa kuvatilan tilanteesta, että onko sitä tyhjää tilaa siellä vai ei, niin turhaanpa etsin. Jonkun maininnan löysin, ja sen mukaan tilasta on käytetty 26%. Lieköhän. Kun sitten ne kuvat v i h d o i n siirtyivät, ja huomasin niistä puuttuvan vielä muutamia, yritin uudestaan ryhtyä siirtotöihin, ja senhän nyt arvaa jo sanomattakin, että enää ei onnistunut. Lisäsin siis loput kuvat ulkoisen kuvapalvelun kautta, kopioimalla kuvien osoitteet tänne ja saamalla sitä kautta kuvat näkymään. Kaiken kukkuraksi alkoi tökkimään jo hiirikin. Päättelin senkin johtuvan siitä, että koko nettiyhteys tuntuu nyt jumivan, ja sen myötä kaikki ohjelmat virustorjunnasta lähtien ovat ihan paalissa. Hiiri surkea, heitän sen kohta kissalle, ja koko loppukoneen perässä! Alan kirjoittamaan kirjeitä, vanhaan malliin kynällä paperille!
Niin että voitte joutua odottamaan seuraavaa tarinatuokiota jonkin aikaa. Toista kertaa en käytä kokonaista päivää yhden päivityksen kanssa taistelemiseen. N i !
