Jäätävä piha herää eloon
Alan olla pikkuhiljaa lapsellisten itkupotkuraivareiden partaalla näiden ilmojen takia.Niin kylmä! Niin tolkuttoman kylmä! Tavallisesti olemme grillanneet ties kuinka monet ruuat ulkona jo tähän aikaan...
View ArticleTeeriä takapihalla
Uusi kesä, uudet kanat, sanoi mummo lumessa. Vai menikö se kuitenkin vähän erilailla? No, uudet kanat on kuitenkin. Edellisistä kanasista oli hengissä enää yksi, joten se sai jäädä loppuelämäkseen...
View ArticleTuomien kukinnan aikaan
Pihassani ei kasva kuin pari jo ennen meitä tontilla kasvanutta tuomea, mutta hyvänä lisäyksenä etupihaa reunustaa pitkä rivi isotuomipihlajia, joiden kukinta osuu samaan aikaan tuomen kanssa. Ihanaa...
View ArticlePiha puhkeamaisillaan kukkaan
Olin perjantaina töissä iltavuoron ja siihen perään yhdeksäntuntisen lauantain, eli melkein koko päivän mittaisen vuoron, ja sillä välin kotipiha on kylpenyt auringossa ja lämmössä. Hurja määrä...
View ArticlePihavajaa tervehtimässä
Käväisin viime viikolla tervehtimässä pihavajaani. Se odottelee sellaisia aikoja, jolloin saisin mies- ja konevoimia avukseni, ja sillä välin sen ympärille kasvaa näköjään melkoinen viidakko. Tuleva...
View ArticleHavahtuminen lomakoomasta
Tosimummo on niin lomalla, ettei edes muista olevansa bloggaaja!No tämän pienen hetken muistan, vaikka kuviakin on viime päivien ja viikkojen touhuista aika huonosti. Yläpuolen kuva on tältä päivältä,...
View ArticleUuniaarre
Kävipä vuosia sitten niin, että huomasin siipan sukulaisten nurkissa rojukasassa uunin. Koska se oli selkeästi heille roska, ajattelin sen olevan kenties meille aarre. Poikkesimme kysymään, ja niinhän...
View ArticleHeinäkuun illan hämärässä
Niin käy joka vuosi. Minuun hiipii pieni haikeus heti, kun illat alkavat hämärtyä.SyreeniIlta-aurinko paistaa matalalta ja painuu aikaisin puiden taakse. Jos muistaisin viedä ulos...
View ArticleSiipiveikkojen styroxsyndrooma
Kanojen kesä on vierähtänyt tavanomaista nopeammin, mutta on siihen syynsäkin. Nimittäin se hyisen kylmä kevät, minkä takia kanojen hakeminen viivästyi takavuosiin verrattuna useilla viikoilla....
View ArticleKukkakeijut ilta-auringossa
Eipä näistä juuri muuta mieleen tule. Ihan keijuja ne on.Elokuinen lämmin ilta hellii kaikkea kasvavaa. Syksyä ei (onneksi) vielä enteile muu kuin matalalta paistava ilta-aurinko. Toki kukkivista...
View ArticlePuolentoista tuhannen kilometrin reissussa
Heinäkuinen, yhteinen lomaviikko oli suorastaan pakko käyttää autotallin rakentamisen sijasta yhteiseen lomareissuun. Jos omistaa asuntovaunun, sitä on käytettävä ahkerasti. Enkä tiedä parempaa tapaa...
View ArticlePuulaatikon kahdet kasvot
Instaseuraajat jo tietävätkin, että löysin muutama viikko sitten Vilin valinnan pihakirppikseltä komean puulaatikon. Painoa ja tukevuutta löytyy niin reippaasti, että kanniskeltavaksi laatikko on...
View ArticleHautova Helmi
Olen joskus kuullut sanottavan, ettei hautovaa kanaa voi estää hautomasta. Allekirjoitan tämän. Sillä välin kun hemmottelen muuta joukkoa syöttämällä korkealla kasvaneita ja alas keräämiäni...
View ArticleKuutoset
Saanko esitellä - ylpeä kanaemomme. "Ei mulla mitään täällä piilossa ole!" Mutta kun hyvä rouva oikaisee koipensa, kas kummaa, alta paljastuukin kokonainen lauma talitiaisen kokoisia sirppusia!Voiko...
View ArticleLaatikoita kerrakseen
Satuin kerrankin olemaan sopivasti lauantaivapailla samaan aikaan, kun paikallinen osto- ja myyntiliike piti huutokaupan. Suurin osa tavarasta oli astioita ja taidetta, jotka oli helppo sivuuttaa ja...
View ArticleEntistä ehompi
Sain pitkästä aikaa arkkuaarteeseeni uuden pinnan. Arkun kannen päällä könytään, kiipeillään, lasketaan mäkeä, leikitään, kinastellaan, luetaan ja tehdään ties mitä, joka ikinen päivä satoja kertoja....
View ArticleTampereen tuliaisia
Viime viikonloppuna oli taas ihanan, perinteeksi muodostuneen sisustushörhöilyviikonlopun vuoro. Kokoonpano on aina sama - me kaksisisustushurjaa, ja lopputulos aina yhtä rentoutunut ja iloinen...
View ArticleLaatikkohöpsö pääsi taas irti
Lauantainen huutokauppa meni minulta ohi työvuoron vuoksi, mutta onneksi samainen meklari järjesti heti sunnuntaina varastontyhjennyskirppiksen, jossa sai käydä katselemassa, mitä löytyy, ja...
View ArticlePyssytehdas
Kerroin aikaisemmin harrastaneeni hiukan erilaisempia kättentöitä, mutta unohdin lopulta esitellä ja kuvata lopputulokset. Kesken ovat kyllä edelleen hihnojen puuttuessa joka pyssystä, mutta esitellään...
View ArticlePesuhuoneen hylly
Tämä pesuhuoneen hylly on ollut epäilemättä pitkäkestoisin projektini ikinä. Laskutasoa pesuaineille on kaivattu siitä saakka, kun uuteen taloon muutettiin marraskuussa kuusi vuotta sitten, mutta...
View Article