Siinä se nyt on.
Jokainen mitta on tarkasti mietitty, sentit suunniteltu, värit ja käsittelyaineet valittu, ja varmaan sata sähköpostiviestiä lähetetty. Välillä otettu aikalisä, palattu taas asiaan ja lopulta päätetty, että nyt se tehdään. Ja lopputuloksena pääsimme vihdoin ihastelemaan taitavien käsien tuotosta omassa keittiössä.
Suuri lankkupöytä teetettiin Romuritarilla, ja koska emme asu pistäytymisetäisyydellä, kaikki yhteydenpito hoidettiin sähköpostitse. Toivoimme jyhkeää ja hiukan rouheaa pöytää leveistä lankuista, ja sellaisella käsittelyllä, että väistämättä ilmaantuvia kolhuja ja naarmuja voisi itse myöhemmin peittää saman aineen avulla.
Olen jo vuosia sitten ihastunut Liberonin Vanhanaikaiseen viimeistelyyn, joka on nestemäinen, bitumin ansiosta voimakkaasti värjäävä vaha. Itsellänikin on ollut tällainen vahapullo kaapissa ja satunnaisessa käytössä jo vuosia.
Kun vielä näin Romuritarin asiakassivuilla samaisella vahalla käsitellyn lankkupöydän, oli päätös selvä. Sitä laitetaan.
Vahassa oleva bitumi värjää rosoisemmat kohdat mustanpuhuviksi, mikä luo aidon oloisen, patinoituneen vaikutelman.
Pöydän strategiset mitat tuottivat sitäkin enemmän päänvaivaa. Toivoimme istumatilaa kahdeksalle, mutta koska keittiö on melko pieni, on mittojen oltava sen verran nihkeät, että pöydän ohi mahtuisi vielä kävelemäänkin.
Aikaisemmalla pöydällä oli kokoa 100x200cm, ja tämän uuden pöydän kooksi päätimme lopulta monien vaiheiden jälkeen 100x230cm. Jalkamalli valittiin siten, että se olisi tyyliltään meille sopiva, mutta kuitenkin tolppajalkainen, jotta tuoleja saataisiin mahtumaan puolelleen neljä.
Olikin positiivinen yllätys, miten mukavasti tuohon mahtuu suunnitellut kahdeksan tuolia. Suunnitelmat onnistuivat mittojenkin suhteen just eikä melkein! Kuopuksen ruskea syöttötuoli on saamassa häädön asap, ja sekin korvataan samanlaisella valkoisella juniorituolilla kuin sen vieressä on. Tuolit, sekä isot että lasten malli, on muuten ikealaisia, jos joku ei tunnistanut.
Pöydän materiaalia mietittiin myös pitkään, ja alkuun oli puhe tehdä pöytä vanhoista lankuista, joissa on rosoa ja elämän jälkiä jo entuudestaan. Tällä jalkamallilla se olisi kuitenkin ollut työläs, eikä näin leveää lankkua ollut juuri silloin saatavilla. Päädyimme siis uuteen lankkuun, sillä ajatuksella, että lapset kyllä huolehtivat pinnan vanhentamisesta vuodessa, parissa. Olikin mieluinen yllätys, että ihan uuden-uuden puun sijasta tähän onkin käytetty vuosikymmeniä taapelissa kuivumassa ollutta punahonkaa. Tämä puu on ollut kuivumassa jo silloin, kun minä olen syntynyt.
Jykevämpää pöytää saa etsiä - ja painavampaa. Tässä ei myöskään koreilla ruuvinkantojen metallinkiillolla, vaan tapitkin ovat ehtaa puuta.
Olen ihan myyty tästä ostoksesta! Valkoinen, sileä pinta yhdistettynä tummaan, rosoiseen puuhun on kaunis.
Kun nyt valo paistoi niin komeasti ikkunasta, kuin maaliskuussa ikään, kuvailin keittiötä pitkästä aikaa muutenkin. Jos keittiötämme pitäisi kuvailla kolmella sanalla, ne olisivat kompakti, laadukas ja toimiva.
Ja nyt sen kruununa komeilee pöytä, jonka kuvailemiseen on vaikea valita kolmea sanaa. Kolmekymmentä saattaisi riittää.
Romuritarille tuhannet kiitokset unelmien toteuttamisesta ja loputtomasta kärsivällisyydestä mittojen, käsittelyjen ja kaiken mahdollisen vatuloimisessa!