Taas tarvittiin juhlavaatteita.
Tällä kertaa ajattelin päästää itseni helpolla ja ostaa valmista. Tykkään niin kovasti Creamin vaatteista, että ajattelin palkita (niin mistä?) itseni kyseisen merkin mekolla, mutta tietysti olin liikkeellä turhan myöhään. Nettikauppojen valikoimiin oli turha enää yrittää, joten kiersin maanantaina etsimässä paikallisten jälleenmyyjien valikoimia. Tietenkään ei löytynyt niitä ihania, joita nettikaupoissa olisi ollut. Varttia vaille kuusi illalla, eli varttia vaille Eurokankaan sulkemisaikaan päätin luopua valmiin mekon ostosuunnitelmasta ja pelata varman päälle. Kipitin siis kiireesti kangaspakkojen äärelle. Matkalla kangaspakoille soitin vielä siipalle kotiin, ja pyysin mittailemaan erästä pitsiverhoa, joka on lymynnyt kangaskaapissa odottaen silpomisvuoroaan.
Se törkimys olikin vain 70cm korkea, joten poistin sen aika pian koko suunnitelmasta. Onneksi pakalta löytyi melkein heti mieluinen sifonki, jonka otin koko mekkosuunnitelman rungoksi.
Yksinään tuollaisesta lirpakkeesta ei tietenkään ole mihinkään, kun siitä näkyy läpi varmaan pilkkopimeässäkin, mutta onneksi läheltä löytyi kaunis helmenharmaa ohut puuvilla. Tehdäänpäs siitä alle vähän pohjustusta!
Tuon sifongin väri muuten muuttui hurjasti korallinpunaisesta persikkaan ja nudeen, riippuen siitä, minkä väristä kangasta sen alle asetteli. Minä tavoittelin tietysti sitä Creamin vaatteiden herkkää tyyliä, joten valitsin tuon harmaan pohjan.
Minulla oli visio käyttää erästä minulle ihan uutta kaavaa, mutta kotona selvisi karu totuus - kaavapaperia on jäljellä enää metri. Päiviä on liian vähän jäljellä, jotta projektia voisi siirtää enää myöhemmäksi, ja sille illalle kaavapaperia ei saa enää mistään. Oli muutettava suunnitelmia sen verran, että kaavat vaihtuivat vanhoihin tuttuihin apilamekon kaavoihin pienin muutoksin.
Leikkasin kaikkia kappaleita varten sekä sifongin että puuvillan ja tikkasin kappaleet reunoistaan yhteen. Sen jälkeen käsittelin niitä kuin yksittäistä kangasta. Yksityiskohdat tein pohjakankaalla, sillä helmenharmaalla puuvillalla.
Näiden yksityiskohtien valmistuttua tuntui siltä, että mekko kaipaa edelleen lisää sitä jotain. Tuumailin aikani peilin edessä mekko päällä, ja tein sitten pienen vierailun nauhalaatikolle, ja löysin sieltä uusimmat kirppislöytöni, ne ihanat käsin virkatut pitsit. Se oli siinä.
Kangaskukkasen olen ostanut aikoja sitten, ja se on ollut milloin takin rintapielessä, milloin hiuksissa. Olkoot nyt mekossa.
Vielä lisäsin ruusukkeeseen pari pitsin pätkää, ja silloin napsahti päässä sellainen finished-vaihe päälle. Piste iin päälle oli löytynyt, ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Nyt helmapitsi ei ollut enää yksinäinen, kun sillekin oli saatu kaveri.
Vaikka yleisesti ottaen en tykkää juhlista, niiden siedettävyys muuttuu huomattavasti paremmaksi, jos juhlavaatteissa tuntee olevansa kuin kotonaan. Nyt tunnen, joten voin odotella juhlia kaikessa rauhassa! Enkä muuten enää kaipaa edes sitä Creamin valmismekkoa. Tänään olen erityisen iloinen siitä, että pystyn luomaan juhlavaatteeni alusta saakka itse (ja tänään pääsen vihdoin myös parturiin - ilonsa sekin tämän pehkon kanssa!).
Kuten olette huomanneet, täällä on nykyään aika hiljaista. Kuvien siirto ei edelleenkään onnistu ilman muutaman tunnin lataamista tai ulkopuolisen kuvatilapalvelun apua, mutta vielä suurempi syy on nämä upeat ulkoilusäät. Rouva on pilkkonut muksujensa avustuksella isot kasat risuja oksasilppurilla katteeksi tulevaa pihaa varten ja viihtynyt muutenkin ulkosalla (ja tuossa risusavotassa saa kaikkea muuta kuin juhlakuntoiset käsivarret, mutta eivätpä onneksi ole omat hääni). Siippa puolestaan jyryää kaiken "vapaa-aikansa" Taavetin ratissa, siirrellen isoja kiviäpaikasta A paikkaan B, josta ne taas joudutaan siirtämään paikkaan C, kunhan se aika koittaa. Ihanaa, meille tehdään pihaa!
