Maanantaina en vielä tiennyt, että tänään poikien huoneessa on ovellinen kaappi, jota minä itsekin kadehdin.
Huomasin puunvärisen vitriinikaapin nettikirpparilla jo viikonloppuna ja ohimennen ajattelin, että saisi kai tuostakin kelvollisen hätävarakaapin poikien huoneeseen, kun ei sitä kunnon talonpoikaiskaappia ala löytyä. Tiistaina mainitsin kaapista siipalle, ja kohtapa siitä jo hierottiin kauppaa. Ennen kuin kumpikaan oli ehtinyt kunnolla huokaistakaan töistä palattuaan ja asettautua kotioloihin, starttailtiin taas autoa ja kiskottiin peräkärryä vetokoukkuun.
 |
| tämä kuva on netistä pöllitty, mutta alkutilanne oli juuri tämä sama meilläkin |
Iltasella pojat jo sovittelivat isoja (ja rumia) koneitaan keskellä eteistä nakottavaan kaappiin, sillä kaikenkirjavia leluja ja ärsyttäviä akuankkoja varten tämä juuri hankittiin. Entinen avohyllyratkaisu kun oli aiheuttanut henkistä migreeniä allekirjoittaneelle jo pitemmän aikaa.
Mutta ei aiheuta enää. Mikä suloinen harmonia huoneeseen asettuikaan parin kaapin oven myötä!
Mutta hus pois asioiden edeltä! Ennen harmoniaa oli nimittäin paljon epäharmoniaa. No, hauskojakin hetkiä kyllä oli, mutta tänään taistelin noiden liitutauluosioiden kanssa aikani ja päätin, ettei enää ikinä kannata yhdistää dc-fixiä ja minua. Ainakaan tällä viikolla.
Ja taas sitä huidellaan ties missä. Palataan alkuun. Tiistaina haettiin kaappi, keskiviikkona pääsin aikaisin töistä ja päätin hyödyntää loppupäiväni hyvin. Eli maalaten.
Entisistä projekteista löytyi purkin pohjat kahta eri sävyä JDL:n Vintage-maalia, warm grey ja warm white. Harmaa oli turhan tummaa tähän suunnitelmaan, eikä kumpaakaan ollut sellaisenaan edes tarpeeksi. Eikä meiltä päin saa mistään näitä maaleja. Päätin sekoittaa omat soppani ja katsoa, mitä siitä tulee, koska eihän kahdesta kauniista voi kovin rumaa tulla yhdessäkään.
Ja kovinpa siitä tulikin kaunis sävy!
Ikäväkseni en vain saa sitä tässä pimeydessä oikein toistetuksi. Sävyttämätöntä valkoista seinää vasten se kuitenkin erottuu selkeästi harmaana. Luonnossa harmaa on vahvempi. Maalin riittävyys jännitti pikkuisen alusta saakka, ja päätinkin, että jos se ei yksinään riitä, voin maalata toisella sävyllä päälle ja olla iloinen siitä, että sain sekoitusmaalista hyvät pohjamaalaukset.
Toisin kävi. Maali riitti kuin riittikin koko kaappiin, vaikka sitä ei montaa desiä ollut ja aluksi tuo petsattu puupinta oli tosi huokoinen ja hörppi maalia ihan hurjana. Mitään turhaa en tosin maalannutkaan, kuten kaapin sisäosia tai päällistä. Eivät ne näy. Siippaa moinen pihistely tuntui ahdistavan, vai olikohan se kuitenkin se, että maalia saattoi vähän mennä jonkun hyllylevyn reunaan. Sinnehän se kaappiin jää piiloon! Ei ahista yhtään! Eikä se tottapuhuen tuolta kyllä silmille hypi vaikka erikseen sitä etsisi. On tuossa sellainen väritarjotin silmille tyrkyllä muutenkin!
Mutta nuo ikkunat. Rumille leluille ei tietenkään tuollainen vitriinikaappi sellaisenaan sovi, joten ensiksi mietin jotain maitolasimaista kalvoa näkösuojaksi. Sitten välähti, että liitutauluhan meiltä vielä puuttuu, ja sittenpä se olikin jo päätetty. Turha ruikuttaa - asioille oli lähdettävä. Pikaisen googlauksen perusteella tiesin olettaa, että Etolasta löytyisi mustaa liitutaulumuovia tällaiseen tarkoitukseen, ja sinne siis mentiin.
Tällaisen muovin löysin, ja katselin hiukan ihmetellen, kun hyvin suppeassa käyttöohjeessa rullan kyljessä oli suihkepullo, josta suihkuteltiin hoo-kaks-oota liimattavalle pinnalle. Silti hyllynreunahinnassa puhuttiin kontaktimuovista. Että miten, ja kumpaa! Kyselin myyjältä, joka ei tiennyt, mutta avasi rullaa sen verran, että totesi sieltä löytyvän liimapinnan, ja kehotti unohtamaan sen suihkepullon.
Kotona puhdistin pinnan hyvin, leikkasin sopivan kokoisen lipareen muovista ja aloin reippaana mummona liimauspuuhiin. Onhan noita koulukirjojakin tullut kontaktimuovilla päällystettyä kulmineen kaikkineen, menee kai se suora lasipintakin.
Miten väärässä olinkaan! Oli virhe unohtaa se vesi. Liima tarttui niin täpäkästi kiinni lasiin, että olin pulassa aika heti. Lisäksi en ollut hoksannut ostaa muovin asennukseen suositeltavaa lastaa, jolla ilmakuplat saisi pois muovin alta. Kokeilin korvata puutteen kauhalaatikosta löytyneellä nuolijalla, mutta se oli nuolija. Ei lasta. Vasta, kun revin puoliksi kiinnitetyn muovin irti kokonaan, peläten ruttaavani tai venyttäväni koko muovin pilalle, ja aloitin alusta koko urakan, onnistuin. Ja tällä kertaa sen fairy-vesi-suihkepullon kanssa. Sen avulla tarra ei hyökännyt niin tanakasti kiinni lasiin ihan samalla sekunnilla kun se kosketti kiinnityspintaa, ja sain pienen aikalisän, jolloin ehdin mallaamaan reunat kohdilleen. Silti sain kertaalleen alun lähtemään niin vinoon, että parinkymmenen sentin kohdalla toinen reuna irvisti jo tyhjää, ja toiseen reunaan nousi harjanne ylimääräisestä muovista. Ja taas irti!
Että iso silinterihatun nosto ja ihmetys niille, jotka dc-fixaavat koko keittiönsä. Ennemmin syön keitettyä parsakaalia kuin teen tämän liitutauluhomman uudestaan! Lopputulos on kuitenkin kaikkineenkin aika ihana, ja hyvin, hyvin mieluinen sekä minulle että pojille. Ja kyllä, huoneen asukas on menossa Konstan luo lauantaina. Hyvä sekin on teidän kaikkien tietää!
Mukavaa lähestyvää viikonloppua, nautitaan lisääntyvästä valosta! Vielä se tosin vaatii hyvää mielikuvitusta, mutta eikö pelkkä tietokin auta jo vähän!
